Tervetuloa seuraamaan tätä Aron sukua... Sain innostuksen alottaa uuden LC:n, tai no sillä erotuksella että tää ei ole LC vaan ennemminkin sitä muistuttava tarinamainen höskä. Tää ensimmäinen osa on esittely, jossa kerrotaan suvun aiempia vaiheita, tän tarinan aloittaja kun on viidettä sukupolvea edustava. Kuvia taas on aika huonosti kun en aatellut koskaan edes tehdä tästä suvusta mitään tarinaa. :D Anyways, kommenttia saa pistää. :)

 

--

 

Se kaikki alkoi Vilmasta, joka rakennutti itselleen pienen talon Driftwoodiin.

Driftwood sijaitsee SimCityssä, kaukana kaupungin sykkeestä, mutta juuri sinne suvun ensimmäinen nainen tahtoi muuttaa. Vilma rakastui Juhaan ja sai neljä lasta - he saivat nimiksi Emilia, Elina, Mikko ja Suvi. Heistä Elina oli kiinnostunut äitinsä aikeista kasvattaa valtava suku ja sai kunnian jatkaa tehtävää. Muiden lapsien kohtalot ovat olleet enemmän tai vähemmän onnellisia. Mikko kuoli jo teininä, mutta Emilia sai lapsen toisen Juhan kanssa. Suvista tuli menestyvä seksiterapeutti. Menestys ja vanhentuminen kuitenkin kilahtivat hattuun, eikä kukaan arvostanut häntä enää. Oikeastaan päinvastoin, hänen odotettiin vain nopeasti poistuvan julkisuudesta outoine lausahduksineen.

 

No mutta, Elina sai miehensä Cosmon kanssa useita lapsia: Tuomaksen, Markon, Benjaminin, Iinan, Santerin ja viimeiseksi adoptoidun Tigerlilyn. Heistä Santeri vietiin maailmasta nuorena, suunnilleen samanikäisenä kuin Mikko. Tuomaksesta tuli suurten riitojen jälkeen perijä, ja loppujen tarina on mitä on. Markosta tuli lääketieteen opiskelija ja myöhemmin hän kohosi urallaan, Iina taas yritti epätoivoisesti nousta eläväksi legendaksi, turhaan. Benjamin oli vaikuttava poliitikko - hänet muistetaan yhä puheistaan - ja Tigerlily sai Amatiuksensa kanssa yhden lapsen, Julian, joka taas sai nuorena kuolleen miehensä Orlandon kanssa Silvian.

 

Perijäksi päätynyt Tuomas meni naimisiin nuorena naapurin Jessican kanssa ja sai kolme lasta hänen kanssaan: Hennan, Miian ja Juuson. Tuomas oli kuitenkin varsinainen naistennaurattaja, hän nimittäin sai yhden lapsen kollegansa Anna Huotarin kanssa ja oli salasuhteessa siivoojan kanssa monia vuosia, eikä kukaan saanut tietää asiasta. Anna ja Alexander kuolivat traagisesti tulipalossa Tuomaksen kuoltua.

Lapsista Henna sai perijän tehtävän, ilman sen kummempia selkkauksia. Miia seurasi isänsä veljen jälkiä ja lähti lääketieteen opiskelijaksi. Juuso taas nai lapsuudenystävänsä Meri Bromanin, mutta ei saanut lapsia tämän kanssa.

 

Henna löysi tulevan miehensä Erikin jo nuorena ja otti tämän miehekseen isänsä vastusteluista huolimatta. Tuomas ja Erik eivät tulleet toimeen ollenkaan - heidän jatkuva vihamielisyytensä toisiaan kohtaan ajoivat nuorenparin avioliiton kriisiin, mutta he selvittivät asiansa ja kasvattivat lopulta neljän lapsen katraan: Kaisan, Oskarin, Eleonoran ja Olivian. Kaikista neljästä Kaisa oli ainoa, jota kiinnosti Vilma Aron sukutavoite, joten hän sai tehtävän. Muiden sisarusten kohtalot olivat seuraavanlaiset: Eleonora kuoli suvun kuolleiden säikytettyä hänet pahanpäiväisesti, Oskari suuntasi arkkitehdiksi ja Olivia ravintola-alalle. Olivia sai Roninsa kanssa pojan, Fransin. Henna taas päätyi tavoittelemaan urheilu-uran huippua.

 

Kaisan tulevaisuudensuunnitelmat olivat jo selvät 13 -vuotiaana. Hänestä tulisi Driftwoodin paras tanssija ja suuren perheen äiti. Miestä ei kuitenkaan näkynyt rinnalla missään vaiheessa, vaikka hän olikin palavasti ihastunut netin keskustelupalstalla tapaamaansa Nikolakseen. Nikolas kertoi olevansa liian vanha tytölle, mutta Kaisapa ei luovuttanut vaan jatkoi tuttavuuden tekemistä rakkauden kohteensa kanssa.

Tytölle kerrottiin suvun salaisuudet sinä hetkenä, kun hän ilmoitti haluavansa tietää ne. Kaikkien suvun päiväkirjojen lukeminen oli erittäin hämmentävää, juuri sieltä oli paljastunut kaikki mitä perheessä on tapahtunut vuosikymmenien aikana. Erityisen mielenkiintoisena Kaisa piti Uusitalon suvun kanssa ollutta riitaa, joka oli alkanut samana vuonna, kun Vilma muutti kaupunkiin. Arot ja Uusitalot olivat riidoissa vuosia, kunnes Uusitalot lähtivät etelän lämpöön töiden perässä - tai niin he olivat ainakin itse sanoneet, kuka tietää totuuden.

 

Kyllähän Nikolaksella ja Kaisalla synkkasikin. Heidän sovittuaan tapaamisen Kaisasta tuntui, että mies oli juuri sitä, mitä hän halusikin. "Music saves lives" -paita, elämänarvot, huumorintaju ja jopa ulkonäkö olivat kaikki sitä, mitä tämä teinityttönen, juuri viisitoista täyttänyt, halusi. Lävistyksineen kaikkineen Nikolas hurmasi myös äidin, Hennan, joka pyysi tyttöään iskemään tämän niin nopeasti kuin mahdollista.

 

Nikolas kuitenkaan ei lämmennyt ajatukselle seurustelusta itseään kaksi vuotta nuoremman kanssa, varsinkin kun hän oli 18 ja Kaisa vielä alle 16. Kuitenkin ystävyys jatkui, vaikka Kaisa särkikin sydämensä. Ihastukset saivat kuitenkin unohtua isän kuollessa eräänä päivänä tytön ollessa 17, melkein täysi-ikäisyyden saavuttanut neitokainen. Erikille kävi samoin kuin tyttärellensä, suvun haamut säikäyttivät hänet pahasti aiheuttaen kohtalokkaan sydänkohtauksen. Tuona päivänä Kaisa päätti, että hän toteuttaisi kaikki unelmansa isänsä puolesta, jolta jäi kaikki kesken.

--

Tässäpä tämä. :D What do you think? Tää oli vaan prologintapainen/pilottijakso, miten sitten onkaan... :P Seuraaviin jaksoihin on tulossa n. 40-60 kuvaa.